torstai 27. helmikuuta 2014

Olin tänään 2 h asunnoton

Nyt on sekin koettu. Muutin vuokralle marraskuun puolivälissä ja sain joulukuussa vuokraisännältä ilmoituksen, että taloyhtiössä alkaa helmikuussa julkisivuremontti.

Tiedusteltuani asiaa tarkemmin minulle kerrottiin, että taloyhtiö teki päätöksen joulukuussa ja se tuli "täytenä yllätyksenä". Että tiedossa oli korjaus muutaman vuoden sisällä, mutta ei vielä tänä vuonna.

Olen vuoden määräaikaisessa sopimuksessa kiinni, joten nielin pitkin hampain selityksen. Tämän jälkeen selvitin lainmukaiset oikeuteni ja oli epävarmaa, olisiko minulla oikeus purkaa sopimus vai ei. Mutta vuokranalennukseen olisin oikeutettu.

Esitettyäni tätä vuokraisännälle vastaus oli, että "katsotaanko nyt ensin elokuuhun saakka ja mietitään sitten". Pari kertaa toistin pyynnön nätisti ja totesin, että tähän on minulla lakiin perustuva oikeus (asumismukavuuden aleneminen). Edelleen kiemurtelua, joten piti esittää töykeä ja suora kysymys: "Haluatko todella, että lähden viemään tätä asiaa eteenpäin".

Tässä kohden neuvottelut aukesivat ja laskin, että ikkunoiden peittäminen ja parveke pois käytöstä olisi 10 % vuokranalennuksen arvoinen. Se meni läpi.

Mutta nyt helmikuussa, kun remontti alkoi, tajusin, mistä oikein on kyse. Pelkästään telineiden rakentaminen on todella meluisaa puuhaa ja työt alkavat joka aamu klo 7 - myös lauantaisin. Yksi lauantaiaamu heräsin mm. siihen, että ikkunapeltejäni revittiin irti muutaman metrin päässä sängystäni.

Viimeinen niitti tuli tällä viikolla, kun oli sairaana kotona ja tietysti juuri silloin minun huoneistoni kohdalla piikattiin rappausta irti. Kuusi tuntia yli 80 dB meteliä kuumeessa ja olin henkisesti aivan loppu (mittasin ja dokumentoin melutasot älypuhelimen sovelluksella). Tässä kohden ylitettiin terveyshaitan raja, sillä sosiaali- ja terveysministeriön asumisterveysohjeen mukaan desibelitason pitää olla alle 55. Ja terveyshaitta on peruste vuokrasopimuksen välittömään purkamiseen.

Soitin uudelleen Kuluttajaliittoon ja sieltä todettiin, ettei kunnostus ole mitenkään voinut tulla tiedoksi vasta joulukuussa, vaikka päätös on tehty silloin. Soitin isännöitsijälle ja selvisi, että kirje aiheesta on lähtenyt osakkaille jo keväällä. Sain kirjeestä myös kopion haltuuni.

Tajusin, että minua on johdettu tahallaan harhaan ja tässä kohden hyvä tahtoni ja yhteistyöhaluni oli tiessään.

Neuvottelut jatkuivat pari päivää ja kriisiytyivät tänään siinä määrin, että kahden tunnin ajan olin käytännössä asunnoton. Tavoitin siis neuvotteluissa vastapuolen batnan (best alternative to a negotiated agreement), joka oli se, että joku heidän sukunsa jäsen muuttaa huoneistoon asumaan ja he suostuvat sopimuksen välittömään purkamiseen.

Pari tuntia asiaa harkittuani ja luonnosteltuani jo purkuvaatimuksen avasin neuvottelupaketin uudelleen ja suostuin vuokranantajan viimeiseen ehdotukseen, joka oli hieman yli 30 % alennus. Ehkä myötämielisyyteeni vaikutti sekin, että melko ikääntynyt vuokranantaja myönsi virheensä ja sanoi, ettei ole papereja lukenut tarpeeksi tarkkaan. Että hän on virheen tehnyt eikä sitä kiistä. Tahallisuuden hän kiisti, mitä kyllä edelleen epäilen.

Arvioin tilannetta pari tuntia ja tulin siihen tulokseen, että parempi jatkaa neuvotteluja kuin muuttaa viikon varoitusajalla. Koska joka tapauksessa vuokralla asuminen on itselleni väliaikaisratkaisu. Pääsen helpommalla, jos en joudu koko ajan muuttamaan,

Minun batnani neuvotteluissa siis oli muutosta aiheutuva stressi, jota punnitsin suhteessa remontista aiheutuvaan stressiin. Arvioin sitten muuttostressin hinnaksi n. 180 eur/kk. Kova hinta omasta mielenterveydestä, kun remonttikin kuormittaa, mutta joskus elämässä on vain huonoja kortteja ja on valittava vähiten huono.

Mutta enää en siis ole asunnoton. Loppu hyvin, kaikki hyvin :)

Notes to self
  1. Älä koskaan ota yksityistä vuokraisäntää. Hanki vuokra-asunto aina eläkeyhtiön, Saton, VVO:n tms. kautta. Jos kuitenkin teet tämän virheen, huomioi myös seuraavat kohdat.
  2. Älä koskaan suostu määräaikaiseen vuokrasopimukseen.
  3. Vaadi nähdä vuokrasopimuksenteon yhteydessä ajantasainen isännöitsijätodistus. Jos sitä ei ole, soita itse isännöitsijälle ja kysy remonteista.
  4. Konsultoi riitatilanteissa Kuluttajaliittoa. Sieltä saa erinomaista neuvontaa.
  5. Räyhää tarpeeksi. Kiltillä neuvottelijalla pyyhitään pöytää.
  6. Jos neuvottelut eivät tuota tulosta, vie asia kuluttajariitalautakuntaan.
  7. Jos haluat nopeamman juridisen käsittelyn, vie asia käräjäoikeuteen. Hyvin todennäköisesti kotivakuutuksesi oikeusturvavakuutus korvaa oikeudenkäyntikulusi.

tiistai 25. helmikuuta 2014

Leffat Betoniyö ja A Late Quartett

Helmikuusta tulikin kulttuuririntamalla todella aktiivinen. Kävin nimittäin viime viikolla kahdessa eri elokuvassa.

Keskiviikkona kävin Kino Engelissä katsomassa Pirjo Honkasalon ohjaaman Betoniyön. Se oli elokuvaelämys, joka ei aivan heti unohdu.

Olen ollut Saisio-fani useamman vuoden ja kahlannut hänen tuotannostaan aika monet teokset läpi. Tykkään hänen tavastaan kirjoittaa tosi lyhyitä aforistisia lauseita. Jotenkin ne kielikuvat ja erityisesti ajatukset, joita Saisio teksteissään tuo esiin, kiinnostavat,

Siksi oli päivän selvää, että menen katsomaan Betoniyötä Saision, en Honkasalon takia. Elokuvan dialogi olikin tuttua ja sopi hyvin elokuvan surrealistiseen tunnelmaan. Elokuva kertoo syrjäytyneestä lähiöperheestä, ja tarina on traaginen.



Honkasalon mustavalkoinen elokuva on todella kaunis ja luo omituisen kontrastin julman ja hirveän tarinan ja visuaalisen kielen välille. Älyttömän toimiva paketti, mutta ei missään nimessä sovi heikkohermoisille!

Toinen leffa viime viikolta oli A Late Quartet, jonka pääroolissa on hiljan edesmennyt lempinäyttelijäni Philip Seymour Hoffman.



Elokuvassa käsitellään ikääntymisen tematiikkaa, vanhemmuutta ja - musiikkia. Elokuva kertoo jousikvartetin valmistautumisesta esittämään Beethovenin jousikvarteton opus 131. Pääroolissa ovat jäsenten ihmissuhteet, jotka alkavat 25 yhteisen vuoden jälkeen rakoilla.

Elokuva on hyväntuulinen ja sitä ryydittää kaunis musiikki, josta vastaa itselleni uusi tuttavuus, Brentano String Quartet. Ei niin, että hirveästi klassista nykyään enää kuuntelisin.

Hoffman on elokuvassa melko turpeisen näköinen, jotenkin väkisinkin sitä miettii, millaisessa kunnossa hän on elokuvaa tehnyt. Erityisesti elokuvan juoksulenkkikohtaukset ovat melko epäuskottavia, niin huonossa fyysisessä kunnossa hän vaikuttaa olevan.

Tätäkin elokuvaa voi lämmöllä suositella ja perustunnelmaltaan leffa on vaikeista aiheistaan huolimatta todella sympaattinen.

maanantai 24. helmikuuta 2014

Pelikriitikot mukaan arvostelijoiden liittoon

Olen ollut 2000-luvun alkupuolesta lähtien Suomen arvostelijoiden liiton jäsen. Olin silloin toimittaja ja tein kritiikkejä satunnaisesti sekä radioon että paikallislehteen.

Lopetin toimittajan hommat kokonaan muistaakseni joskus 2007-2008. Sen jälkeen olen kuitenkin jatkanut jäsenenä Suomen arvostelijain liitossa SARV:issa. Käytännössä jäsenyyteni on tarkoittanut, että luen järjestön Kriitikko-lehdestä numerosta toiseen, millaisessa kriisissä sanomalehtikritiikki on. Palstatila vähenee vähenemistään eikä kritiikkiä arvosteta.

Uusimmassa Kriitikko-lehdessä kuitenkin oli erittäin positiivinen ja tervetullut viesti: järjestöön aletaan ottaa jäseneksi myös pelikriitikoita. Minusta tämä on todella mielenkiintoinen ja uusia uria avaava veto.

Peleistä on tullut tärkeä osa nykypäivän populaari- ja viihdekulttuuria. Varsinkin klassinen musiikin asema taas on ollut laskusuuntainen eikä tarvitse kuin käydä Musiikkitalossa konsertissa niin tajuaa, että yleisö vanhenee vanhenemistaan.

Maailma muuttuu ja kritiikin kohteet siinä mukana. Sitä paitsi tekee vanhan linjan kriitikoille varmasti hyvää verkottua nuorten peliheebojen kanssa. Kaksi maailmaa kohtaavat, ja uskon, että se tuo uusia näkökulmia molemmille.

Hatunnosto, SARV!

tiistai 18. helmikuuta 2014

Täydelliset citykumpparit



Kirjoitin elokuussa pari postausta kumisaappaista. Tilasin silloin sekä lyhyt- että pitkävartiset Loeffler Randall -citykumisaappaat suoraan jenkkilästä.

Näitä pitkävartisia rain bootieta olen käyttänyt kohta varmaan kolme viikkoa putkeen ja täytyy sanoa, että melkoinen nappiostos: kumisaapas, joka ei näytä kumisaappaalta vaan kengältä, ei hiosta ja on todella hyvä jalassa.


Ainoa miinus saapikkaissa on varren vetoketju. Pohkeeni, köh, ovat sen verran kookkaat, että jos suljen vetoketjun täysin ylös asti kiinni, ketju ennemmin tai myöhemmin kävellessä purkautuu liitoksistaan. Kävin näyttämässä kenkiä suutarissakin, mutta materiaalin vuoksi vetskareita ei kuulemma pysty vaihtamaan.

Olin aluksi tästä tosi harmissani, mutta sitten keksin jättää vetskarin 10 cm yläreunasta auki ja ongelmaa ei ole. Hoikempia pohkeita odotellessa mennään siis tällä :-)

lauantai 15. helmikuuta 2014

Tuomon levynjulkkari ja Adelen elämä

Lupasin aiemmin raportoida helmikuun ensimmäisestä kulttuuritapahtumasta. Koska tapahtumia on kertynyt jo kaksi, kuittaan ne tällä samalla postauksella. Samalla voin todeta, että uudenvuodenlupaus käydä vähintään kahdessa kulttuuritapahtumassa per kuukausi on helmikuussa pitänyt!


Kuun alussa kävin Tavastialla kuuntelemassa Tuomon levynjulkkarikeikan. Tiesin artistin ja tyylin etukäteen, mutta en ollut kuunnellut aiemmin hänen musiikkiaan. Spotifyssä uusi levy julkaistiin samana päivänä, joten ehdin tutustua kappaleisiin ennen keikkaa.

Uuden levyn nimi on "The New Mystique". Mainoksissa todettiin, että Tuomon musiikki on ajatonta eli sekoitus mennyttä, nykyistä ja tulevaa. Se piti paikkansa ja jäi ehkä hieman epäselväksi, mitä omaa sanottavaa Tuomolla musiikissaan on.

Hieman samanlainen olo jäi eilisestä leffaillasta. Kävin Kinopalatsissa katsomassa Adelen elämän, joka on kertomus nuoren tytön hapuilusta lesbo- ja bi-identiteetin kanssa.



Ruokailu oli leffassa tärkeässä roolissa: pasta bolognesen syömistä kuvattiin useaan otteeseen erikoislähikuvana. Adelen keskiluokkaista taustaa ilmeisesti tuotiin esiin sillä, että hän tunki suuhunsa valtavia määriä pastaa, maiskutti suu auki ja tahri suupielensä tomaatilla.

Toinen asia, joka leffasta jäi mieleen, oli hiljaisuus. Varsinkaan elokuvan alkupuolella ei ollut juurikaan äänimaisemaa tai musiikkia. Sitä tuli enemmän mukaan puolivälin jälkeen, kun Adele oli yli parikymppinen ja jättänyt lukion taakseen.

Kolmas asia, jonka panin merkille, olivat Adelen hiukset. Milloin hän suki niitä, kohensi poninhäntää, avasi sen, tai sotki hiukset itkiessään kyyneliin ja räkään.

Neljäs esiin pistävä asia ovat eroottiset kohtaukset Adelen ja taideopiskelija Emman välillä. Varsinkin ensimmäinen rakastelukohtaus ei tahtonut päättyä millään. Kamera nuoleskeli lähikuvia iholta, rinnoista, pakaroista ja suudelmista. Ainakin kävi selväksi, että intohimoa oli.

Keskiluokkainen Adele haluaa elokuvassa opettajaksi eikä ymmärrä kuvataiteita, ja yläluokkainen Emma taas janoaa analyyttisiä keskusteluja ja menestystä taiteilijana. Suhde päättyykin siihen, etteivät naiset lihallisen yhteyden lisäksi löydä henkistä yhteyttä ja erkanevat toisistaan.

Kumpikaan kulttuurielämys ei ollut tajuntaa räjäyttävä, mutta pesivät toki mennen tulleen kotona sohvalla loikoilun.

tiistai 11. helmikuuta 2014

Ihana Desigual

Talven neulevarastoni alkaa olla kylläinen. Sivusilmin silti kävin Zalandon sivuilla ihailemassa tätä Desigualin neuletta. Ostohalukkuuttani tosin karsii tehokkaasti hinta, joka on on 169,95 euroa.

Hinta kuitenkin ehkä vielä menisi. Isompi ongelma on se, että Desigualin vaatteet ovat kokemukseni mukaan välillä erittäin kapoisia. Vaikka tästä neuleesta näyttää olevan jäljellä koko XXL, en jaksa ottaa sitä riskiä, että joutuisin palauttamaan puseon ja raahautumaan Matkahuoltoon.

Mutta on se ihana <3

Lähde: Zalando.fi

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Statuspäivityksiä

Todella moni blogissa mainittu prosessi on kesken, joten ajattelin tehdä pienen statuspäivityksen menossa oleviin asioihin.

Ensinnäkin Nopsa on viety uudelleen jauhemaalaukseen, tällä kertaa Tattarisuolle Taximo-nimiseen yritykseen. Kun vein rungon sinne, siellä heti ihmeteltiin, miksi se oli teollisuusmaalattu eikä polttomaalattu jauheella. Hinta-arviokin oli kolmasosan siitä, mitä edellisessä paikassa.

Toiseksi palautin takaisin Spartoosta tilaamani nilkkurit. Älkää ymmärtäkö väärin, niissä ei ollut kertakaikkiaan mitään vikaa! Satuin vain tilausta seuraavana päivänä käymään Mec-Shoessa Mechelininkadulla ja löysin vieläkin ihanammat espanjalaiset Yokono-nilkkurit, jotka poimin mukaani.
 
 
 
 
Kolmaneksi täydellinen päiväpeittokankaani on loppu! Sitä on Lauritzonilla vain 2 metriä jäljellä varastossa ja toimitusaika on 3-6 kk. Kävin Stockalla hypistelemässä mallipalaa ja nyt taistelen itseni kanssa, lähdenkö odottelemaan tilausta vain en.

Olen myös jatkanut menestyksekkäistä kauppoja Huuto.netissä. Viimeisimpänä myin nauhoittavan MiniDisc-nauhurini 65 eurolla! Olisin itse ollut tyytyväinen vitoseen, koska laitteiden valmistus on lopetettu pari vuotta sitten ja kuvittelin, ettei tuollaista kukaan enää huoli. Mutta ilmeisesti jollakulla joko on kotona läjä kasetteja ilman nauhuria tai sitten laitteesta on tulossa keräilyharvinaisuus. Sen verran kovaa huutokisaa siitä käytiin.

Lisäksi jumppatossuni kokoa XL ovat saapuneet postissa ja ne ovat täydelliset. Eilen testasin pilkullisen parin Motivuksessa. Tossujen hinta tosin nousi alkuperäisestä 7 euroa, koska ne juuttuivat tulliin. En muistanutkaan, että kaikki yli 22 euron arvoiset ostokset EU:n ulkopuolelta pitää tullata.

Uudenvuodenlupausten kanssa on mennyt hieman heikommin. Ainakin kohdasta 4 lipsuin tammikuussa, sillä kulttuuririentoja tuli koettua vain yksi. Tosin tähän vaikutti se, että vuokralaiseni irtisanoutuivat ja koko loppukuu on mennyt asuntokuvioiden setvintään. Liikunta on lienee ainoa lupaus, jossa olen täysin onnistunut pysymään. Tai no: onhan asunnonvälittäjien tapaaminen toki ollut aktiivista sosiaalista toimintaa ;)

Siinä ajankohtaisimmat kuulumiset juuri. Seuraava postaus tulee käsittelemään helmikuun ensimmäistä kultturirientoa. Mikä se sitten oli? Siitä lisää ensi kerralla...