tiistai 25. helmikuuta 2014

Leffat Betoniyö ja A Late Quartett

Helmikuusta tulikin kulttuuririntamalla todella aktiivinen. Kävin nimittäin viime viikolla kahdessa eri elokuvassa.

Keskiviikkona kävin Kino Engelissä katsomassa Pirjo Honkasalon ohjaaman Betoniyön. Se oli elokuvaelämys, joka ei aivan heti unohdu.

Olen ollut Saisio-fani useamman vuoden ja kahlannut hänen tuotannostaan aika monet teokset läpi. Tykkään hänen tavastaan kirjoittaa tosi lyhyitä aforistisia lauseita. Jotenkin ne kielikuvat ja erityisesti ajatukset, joita Saisio teksteissään tuo esiin, kiinnostavat,

Siksi oli päivän selvää, että menen katsomaan Betoniyötä Saision, en Honkasalon takia. Elokuvan dialogi olikin tuttua ja sopi hyvin elokuvan surrealistiseen tunnelmaan. Elokuva kertoo syrjäytyneestä lähiöperheestä, ja tarina on traaginen.



Honkasalon mustavalkoinen elokuva on todella kaunis ja luo omituisen kontrastin julman ja hirveän tarinan ja visuaalisen kielen välille. Älyttömän toimiva paketti, mutta ei missään nimessä sovi heikkohermoisille!

Toinen leffa viime viikolta oli A Late Quartet, jonka pääroolissa on hiljan edesmennyt lempinäyttelijäni Philip Seymour Hoffman.



Elokuvassa käsitellään ikääntymisen tematiikkaa, vanhemmuutta ja - musiikkia. Elokuva kertoo jousikvartetin valmistautumisesta esittämään Beethovenin jousikvarteton opus 131. Pääroolissa ovat jäsenten ihmissuhteet, jotka alkavat 25 yhteisen vuoden jälkeen rakoilla.

Elokuva on hyväntuulinen ja sitä ryydittää kaunis musiikki, josta vastaa itselleni uusi tuttavuus, Brentano String Quartet. Ei niin, että hirveästi klassista nykyään enää kuuntelisin.

Hoffman on elokuvassa melko turpeisen näköinen, jotenkin väkisinkin sitä miettii, millaisessa kunnossa hän on elokuvaa tehnyt. Erityisesti elokuvan juoksulenkkikohtaukset ovat melko epäuskottavia, niin huonossa fyysisessä kunnossa hän vaikuttaa olevan.

Tätäkin elokuvaa voi lämmöllä suositella ja perustunnelmaltaan leffa on vaikeista aiheistaan huolimatta todella sympaattinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti