maanantai 13. heinäkuuta 2015

San Francisco, CA

Kävin kesälomalla ensimmäistä kertaa elämässäni USA:n länsirannikolla. Kohteena olivat San Francisco ja Big Sur. Matka alkoi kolmen yön kaupunkivierailulla, minkä jälkeen suuntasin viideksi yöksi Big Sur:iin Esalen-instituuttiin jonkinlaiselle retriitille. Sosiaalisten amerikkalaisten kanssa meno tosin oli kaikkea muuta kuin hiljaisuuden kuuntelemista. Palattuani Esalenista vietin toiset kolme yötä San Franciscossa.

Katunäkymä San Franciscon keskeisimmältä ostoskadulta Market Streetiltä poikkikadulle.
Raitiovaunumatka maksaa 2,25 dollaria ja lippu on voimassa pari tuntia.
Market Street päättyy merenrannassa kauniiseen Ferry Buildingiin.

Osuin San Franciscoon kansallispäivän 4th of Julyn aikaan, joten kävin rannassa katsomassa puolen tunnin ilotulituksen. Liikkeellä oli paljon paikallisia, jotka juhlivat itsenäisyyttä selvinpäin, mikä oli uusiinvuosiin ja vappuihin turtuneelle suomalaiselle iloinen yllätys.


En ole mikään erityinen Mozart- tai Beethoven fani, mutta suuntaan aina paikallisiin klassisen musiikin konsertteihin, jos niitä on lomakaudella tarjolla. Ennen Big Sur:ia kävin kuuntelemassa Figaron häät ja paluumatkalla konsertissa, jossa San Franciscon sinfoniaorkesteri soitti Beethovenin Leonora-alkusoiton, Sinfonian nro 1 sekä Viulukonserton. 

SFSO:n kotipaikka on Louise M. Davies Symphony Hall. 
Yerba Buena -museossa oli menossa Radical Presence -näyttely, joka esitteli mustien tekemää kantaaottavaa nykytaidetta. Päädyin museoon, koska paikallinen MOMA oli remontin takia kiinni. Rakennus oli kaunis, mutta tutustuminen useisiin kymmeniin eri taiteilijoiden videoteoksiin jäi pintapuoliseksi.


San Franciscon keskellä on Golden Gate Garden -puisto, jota mainostettiin New Yorkin keskuspuistoa suurempana. Itse puisto autoteineen ei ole kovin rauhaisa ja tunnelmallinen, mutta sen sisällä on useita viihtyisiä alueita kuten Japanilainen teepuutarha. Kävin siellä paikallisen kirjaston tarjoamalla ilmaisella opastuksella. Kierroksia tekevät vapaaehtoiset ja niillä kerätään lahjoituksia kirjaston toimintaan.

Japanese Tea Garden.
Ja mitäpä olisi kaupunkiloma ilman pientä shoppailua!

Shoes @Bloomingdales
Kenkiä tosin en ostanut reissusta lainkaan. Kävin Bloomingdalesin lisäksi lempikaupassani Loft:issa sekä kolusin tietysti läpi Macy's:in, Banana Republic:in ja Gap:in. Osuin myös muutamaan muuhun tosi kivaan jenkkikauppaan. Scotch & Soda:sta ostin hauskan takin ja Anthropologie:sta kuvan hameen ja pari paitaa. 

Lähde: Anthropologie.com

Puolet lomasta vietin Big Surissa, Esalen-instituutissa, joka on perustettu vuonna 1962. Instituutti järjestää monenlaisia kursseja ja tarjoaa sivussa täysihoidossa jumalaisen hyvää, leipää myöden itsetehtyä ruokaa. En ole varma, oliko kaikki luomua, mutta ainakin instituutilla on oma puutarha, jossa kasvaa mm. kurpitsaa, appelsiineja, kaalia ja punajuuria.

Kuva ajomatkalta Big Suriin.
Vierailin Esalenissa, koska halusin ennen muuta parantaa englanninkielentaitoani - tietysti myös saada elämyksen ja kerätä itseluottamusta lähtemällä yksin toiselle puolelle maailmaa. Viikossa opin bonuksena olemaan erittäin sosiaalinen ja juttelemaan lähes jokaisen vastaantulijan kanssa.


Instituutin etupihalta näkyy Tyynimeri. Koko rannikkoa vaivaa eroosio, koska mereltä ilman saarten suojaa hyökyvät vesimassat hakkaavat rantatörmiä todella kovaa. Kurssimme pidettiin rannassa olevassa Murphy House:ssa ja kun ikkuna oli auki, oli vaikea kuulla ihmisten puhetta kuohunnan alta.


Kirjoitan tätä postausta viimeisenä iltana San Franciscosta. Hieno matka! Maanantaina lento takaisin Helsinkiin ja sitten alkaa sopeutuminen Yhdysvaltain Tyynenmeren kesäajasta Itä-Euroopan kesäaikaan (+10 h).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti